Ajan kulumista ei oikein aina käsitä. Se mikä oli juuri äsken, onkin hetken kuluttua jo historiaa. Vain muistot ja tekemisen jälkiä on jäljellä.
Tämän vuoden toukokuuhun osui kaksi päivää, jolloin aika hetkeksi pysähtyi. Ensin tuli tieto veistospuiston Sivullisen veistäjän, kuvanveistäjä Martti Aihan (1952–5.5.2023) ja muutamia viikkoja myöhemmin Silta-veistoksen tekijän, puolalaissyntyisen Radoslaw Grytan (1955–31.5.2023) poismenosta. Ennen heitä Tuulensuun veistäjistä oli poistunut Temppeli-veistoksen tekijä Carolus Enckell (1945–2017).
Ja kuinka kauan onkaan jo siitä, kun Tuulensuun ateljeetalo sai ensimmäiset vieraansa? Niin se oli kesällä 1989. Toisin sanoen ateljeetalo on toimitut jo 35 vuotta. Monet taiteilijat ovat viettäneet siellä kesää kuka työskennellen, kuka leväten ja voimia keräten. Talo oli valmis jo kesällä 1988, mutta uutuuttaan hohtavien hirsien piti antaa laskeutua vuoden verran ennen ensimmäisten vieraiden saapumista.
Viitasaarella oli käynyt taiteilijoita jo ennen Tuulensuuta, muun muassa 1900-luvun alussa ja 1910-luvulla. Maailman luokan taiteen moniottelija, yhdysvaltalainen säveltäjä John Cage (1912–1992) vieraili kesällä 1983 Musiikin Aika -tapahtumassa Viitasaarella. Vierailu muistetaan siksi, että hiljaisuus soi konserttiyleisön korvissa ja risut rapsahtelivat harkitusti estradilla. Tulevana kesänä Cagea muistetaan taas Viitasaarella uuden musiikin tapatumassa (4.–9.7.2023).
Tuulensuun ateljeetalon ja veistospuiston postiosoite on Kärnä. Nimi tulee pienen matkan päässä Sinisen tien (no 77) Pasalan risteyksestä itään sijaitsevasta Kärnän koskesta. Se on yksi Viitasaaren tärkeimmistä lohikoskista Huopanan ja Keihärinkosken ohella. Koski yhdistää kaksi järveä Koliman ja Keiteleen. Elokuun 12. päivä vuonna 1323 solmittiin Pähkinäsaaren rauha ja Kärnän koski erotti idän ja lännen, jolloin Pasala jäi länteen. Karttoihin rajaa ei aikanaan piirretty , sillä karttoja ei erämaista tuohon aikaan ollut.
Ennen kirjoitettua historiaa Kärnä ja Pasala olivat asumatonta erämaata, jossa kuljettiin metsällä, kalastettiin ja kaskettiin. Tosin asutusta oli ollut Koliman pohjoisrannalla Pihtiputaalla jo kivikaudella. Sieltä on löydetty jälkiä kivikauden asumuksista ajalta, jolloin vedet eivät laskeneet kuten nykyisin Päijänteeseen vaan länteen nykyisen Pohjanlahden suuntaan.
Vieläkin kauemmas historiassa voidaan mennä. Merkit siitä on Tuulensuussakin hyvin nähtävissä kivisessä maastossa ja suurissa siirtolohkareissa. Jääkauden sulamisvesien mukana seudulle kulkeutui valtavia kivenlohkareita, joita Tuulensuun veistospuiston veistäjät sittemmin ihmettelivät ja ihastelivat – ja käyttivät veistospuiston teoksiin.